Mitä? Lauantain nuorten ryhmä on noin 15–20-vuotiaille neurokirjon nuorille tarkoitettu vertais- ja harrasteryhmä. Ryhmässä vietetään aikaa yhdessä esimerkiksi pelaillen, kokkaillen ja askarrellen. Osalla tapaamisista saatetaan retkeillä yhdessä sovittuihin lähiseudun harrastepaikkoihin, esimerkiksi keilaamaan tai museoon. Ryhmää ohjaavat Aistin vapaaehtoiset.
Missä? Tapaamiset järjestetään Aistin toimistolla Lounatuulet-yhteisötalolla (Läntinen Pitkäkatu 33, 2. krs.).
Kenelle? Ryhmään voit tulla, jos kykenet toimimaan sen verran itsenäisesti, että pärjäät ryhmätilanteissa. Jos tarvitset henkilökohtaista apua, olet tervetullut avustajasi tai huoltajasi kanssa.
Milloin? Syksyllä 2025 nuorten ryhmä tapaa kello 17–18.30 kahdeksana parillisten viikkojen lauantaina.
Hinta? Lasten ja nuorten vertaisryhmien kausimaksu (kevät- tai syyskausi) ryhmää kohden on Aistin jäsenille 60 euroa ja muille 100 euroa.
Jäsenalennus on siis 40% ja sen saa lisättyä verkkokaupan kassalla koodilla JASENALE. Jäsenhinta koskee Aisti ry:n nykyisiä jäseniä ja heitä, jotka ovat viimeistään ostohetkellä hakeneet Aisti ry:n jäsenyyttä verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Aisti ry:n jäsenyys on kotitalouskohtainen. Virheellisesti ilman jäsenyyttä hyödynnetyt jäsenalennukset peritään jälkikäteen, ja puuttuvaan maksuun lisätään 15 € laskutuslisä.
Miten pääsen mukaan? Syksyn ryhmien ilmoittautuminen aukeaa elokuun alussa!
Lisätietoa sähköpostilla: lauantaikerhot (at) aistiyhdistys.fi