Aistin nuoret aktivistit

PAUTin Nuorten Aktivistien toiminnan innoittamana on perustettu Aistin Nuoret Aktivistit -niminen ryhmä alle 30-vuotiaille neurovähemmistöön kuuluville nuorille, jotka haluavat vaikuttaa yhdenvertaisuuteen. Ryhmämme tekee töitä sen eteen, että neuromoninaisuudesta puhuttaisiin ennakkoluulottomasti eikä sitä ajatella vain häiriöinä ja sairauksina. Me haluamme lisätä ihmisten ymmärrystä neuromoninaisuutta kohtaan. Keinoina meillä on tiedon ja omien sekä yhteisten kokemusten jakaminen ja yhteisön vahvistaminen.

Neurokirjolla tarkoitetaan muun muassa autismikirjoa, ADHD:ta, Touretten oireyhtymää, oppimisvaikeuksia ja kehityksellistä kielihäiriötä.

Meillä on innostusta ja rohkeutta toimintaan, kuten kirjoittamiseen, esiintymiseen, videoiden tekemiseen ja tapahtumien järjestämiseen. Toimimme kuitenkin jaksamisemme rajoissa ja täysin vapaaehtoistyön voimilla. Aisti ry tukee meitä tavoitteessamme, ja me nuoret tuemme toinen toisiamme.

Meillä on Instagram-tili ja Youtube-kanava nimellä @aistinnuoretaktivistit .

Tapaamiset Aistin toimistolla Lounatuulet Yhteisötalolla:

La 7.9. klo 17.15–19.15

La 21.9. klo 17.15–19.15

La 19.10. klo 17.15–19.15

La 9.11. klo 17.15–19.15

La 23.11. klo 17.15–19.15

Ryhmään liittyvät tiedustelut: nuoretaktivistit @ aistiyhdistys.fi (kirjoita osoite yhteen)