Etualalla kokousnuija on kopahtamassa puiseen alustaan. Nuija on tehty puusta ja siinä on varressa kultainen rengas. Taustalle häivyttyy käsi, joka pitelee nuijaa. Tausta on tumma.

Kooste Aistin hallituksen kokouksesta 7.9.

Hallituksen kokous su 7.9.2025 Aisti ry:n toimistolla / hybridinä

Jäsenasiat

Hyväksyttiin 26 uutta jäsentä ja todettiin yksi eronneeksi. Todettiin myös, että jäsenrekisteristä on poistettu jäsenet, jotka eivät ole pitkään aikaan maksaneet jäsenmaksua.

Keskusteltiin siitä, miten uudet jäsenet lisätään jäsenrekisteristä Aistin sähköpostilistalle ja päätettiin pitää hallituksen jäsenille jäsenrekisteripäivä. 

Valmistellaan ehdotus yhteisö-/ kannatusjäsenyydestä syyskokousta 2025 varten.

Talous

Todettiin yhdistyksen taloustilanne. Sovittiin, että rahastonhoitaja ottaa yhteyttä kirjanpitäjään maksuliikenteen erittelemisestä kustannuspaikkoihin.

Päätettiin pitää talousarvion seurantaa varten palaveri, johon osallistuvat puheenjohtaja, rahastonhoitaja ja sihteeri.

Todettiin, että Aisti Klarna-maksupalvelu on vaihtunut Customiin, ja että Aistin laskutusasioinnin osoite pitää lisätä uuteen palveluun.

Keskusteltiin haalarimerkkien myynnin kirjanpidosta.

Avustukset

Todettiin, että sekä Turun kaupungin että Varhan avustushaut ovat lokakuussa. 

Päätettiin, että lauantaikerhoihin voidaan hakea rahoitusta toiminnan laajentamista tai mahdollista ohjaajien palkkaamista varten. Asiaa voidaan edistää, jos löytyy vastuuhenkilö tekemään avustushakemukset ja huolehtimaan käytännön asioista ja raportoinnista, jos rahoitus saadaan. 

Hankinnat

Todettiin, että Taitonetistä tilattu tietokone on saapunut ja otettu käyttöön. Päätettiin selvittää vanhan tietokoneen hävittämistä tietosuoja-asiat huomioiden.

Keskusteltiin siitä, alkaisiko Aisti myydä näkymättömiä vammoja symboloivia auringonkukkanauhoja. Päätettiin selvittää auringonkukkanauhojen jälleenmyyntisopimuksen ehdot, käytännöt ja hinnat, minkä jälkeen voidaan tehdä asiasta päätös.

Päätettiin tilata 100 kpl lisää äärettömyysmerkin muotoisia Pride-haalarimerkkejä, koska ensimmäinen 50 kappaleen erä on myyty lähes loppuun.

Vahvistettiin WhatsApp-ryhmässä tehty päätös myydä haalarimerkkejä hintaan 4 €/kpl.

Päätettiin hankkia haalarimerkit suunnitelleelle Mico Ekbergille korvaukseksi lahjakortti.

Kuntien vaikuttajaryhmät

Todettiin, että Eevi Luomanen valittu Aisti ry:n edustajaksi Turun vammaisneuvostoon ja Marjukka Saarnisto hänen varajäsenekseen. 

Todettiin, että Minna Helin on asetettu Aisti ry:n ehdokkaana ehdolle Maskun vammaisneuvostoon. 

Henkilöstöasiat

Todettiin, että työharjoittelijan harjoittelu jatkuu ja Leena Rinne toimii edelleen hänen ohjaajanaan.

Vertais- ja harrastetoiminta  

Todettiin, että uintiryhmät ovat alkaneet ja laskut lähetetään osallistujille heidän oltuaan paikalla kahdella uintikerralla.

Keskusteltiin turkulaisille 7–19-vuotiaille tarkoitetusta Boostii-edusta, ja päätettiin hakea sitä.

Todettiin, että lasten ja nuorten lauantaikerhot ovat aloittaneet toimintansa la 6.9.2025. Vahvistettiin WhatsApp-ryhmässä tehty päätös kerhojen syyskauden budjetista: Sopulit, Yli-Sopulit ja nuorten ryhmä 200 e/ kerho ja peliryhmät 100 e/ kerho.

Keskusteltiin rikosrekisteriotteiden tilaamista alaikäisten kanssa toimivilta vapaaehtoisilta. Vapaaehtoistehtävän järjestäjällä tulee olla ohjeet tai menettelytavat alaikäisen henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaamiseksi. Leena Rinne työstää näitä ohjeita, jotka täytyy myös liittää rikostaustaotehakemukseen. Uimaohjaajien rikosrekisteriotteet on tarkistettu työsuhteiden alkaessa.

Keskusteltiin tilakysymyksestä, kun vertaistukiryhmät ja lauantaikerhot ovat päällekkäisinä ajankohtina. Päätettiin vuokrata Lounatuulista muu tila kerran kuukaudesssa ADHD-aikuisten toiminnallista vertaistukiryhmää varten.

Keskusteltiin KirjOpiskelijoiden järjestämisestä esim. kampuksella, jotta ryhmä olisi saavutettavampi opiskelijoille. Todettiin, että ryhmän ohjaaja saa päättää, missä ryhmä kokoontuu, joten ryhmän järjestämiselle kampuksella ei ole estettä.

Keskusteltiin Aistisirkus-projektista, sen tapahtumista Pride-viikolla sekä tehdyistä sirkusväline- ja tarvikehankinnoista. Todettiin, että sirkusryhmiä aloittaa syksyllä Lounatuulissa ja Aura Companyn tiloissa Ratapihankadulla, ja että sirkusohjaaja Lida Kuusisto palkkaa hankerahalla Karoliina Virkkusen ohjaajaparikseen.

Keskusteltiin suunnitteilla olevasta uudesta ryhmästä ja päätettiin hyväksyä Aistin ja Syli ry:n yhteistyönä toteutettava syömishäiriöaiheinen vertaistukiryhmä.

Todettiin, että Aistilta on toivottu ruotsinkielistä toimintaa.

Todettiin, että Aistille etsitään vapaaehtoisia seuraaviin ryhmiin ja tehtäviin:

  • vertaisohjaaja Ylpeästi Outojen vertaistukiryhmään
  • vertaisohjaaja toisen ohjaajan pariksi Neurokirjon vertaistuen päiväryhmään
  • vertaisohjaaja toisen ohjaajan pariksi Aikuisten autistien vertaistukiryhmään
  • nuorten toiminnan ohjaaja toisen ohjaajan pariksi lauantain yläkouluikäisten ja sitä vanhempien peliryhmään
  • nuorten toiminnan avustava ohjaaja lauantain kaverikerho Yli-Sopuleihin
  •  ylläpitäjä lauantaikerhojen Minecraft-palvelimelle

Tiedotus ja markkinointi 

Todettiin, että Aisti ry:lle on sovittu päivystysajat Kompassi-sairaalan järjestöpiste Laituriin joka toiselle maanantaille klo 10–13. Ensimmäinen kerta on 8.9. Työntekijä Leena Rinne ja työharjoittelija hoitavat päivystykset.

Koulutukset 

Keskusteltiin 29.10. järjestettävästä vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksesta, aiheena neuromoninaisuus ja neurovähemmistön ihmisten kohtaaminen. Osallistujina on useita järjestöjä ja organisoiva taho on FinFami. 

Keskusteltiin tulleista koulutuspyynnöistä.

Todettiin, että on tiedusteltu muiden yhdistyksen kiinnostusta yhteisen häirintäyhdyshenkilökoulutuksen ostamiseksi. Kolme yhdistystä Aistin lisäksi on ilmaissut kiinnostuksensa.

Menneet ja tulevat tapahtumat

Todettiin seuraavat menneet tapahtumat:

  • Turku Pride -viikko:
    ke 27.8. Queer-sirkus ja Neuroqueer-paneelikeskustelu
    to 28.8. kylttipaja ja Sateenkirjavat
    pe 29.8. Perheiden puistosirkus Puolalanpuistossa (sateen vuoksi siirrettiin Pihlaja-saliin)
    la 30.8. Turku Pride -kulkue ja puistojuhla
  • TYYn avajaiskarnevaalit yliopistolla ti 2.9.

Todettiin seuraavat tulevat tapahtumat:

  • Soihtujen järjestöpäivä Heidekenillä 18.9.
  • Mahdollisuuksien tori Turun päivänä sunnuntaina 21.9. Taiteen talon pihalla
  • Varhan järjestöavustus -infotilaisuus 23.9.
  • Hyvinvointia arkeen -tapahtuma 25.9.
  • ADHD-viikko 6.–12.10.
  • Strategia-työpaja 1 (kaikki jäsenet)
  • Strategia-työpaja 2 (hallitus ja työntekijät)
  • Lounatuulten 10-vuotisjuhlat ja avoimet ovet to 23.10. 
  • Yhdistyksen syyskokous ja joulujuhla marraskuun lopulla

    Liittojen ja muiden yhteistyötahojen kuulumiset

    Keskusteltiin liittojen ja muiden yhteistyötahojen kuulumisista:

    • Aistikassi-projekti / Loiva Ratkaisut, Heini Ruohonen
    • ADHD-liitto: Hallitustoimijoiden tapaaminen Vantaalla la 23.8 peruttu
    • Varha: Järjestöareena ti 7.10. klo 13–15.15. Ilmoittautuminen 30.9. mennessä
    • Autismiliitto: 
      Suunnittelupäivät 28.–29.8.
      Puheenjohtajapäivät
      Talvipäivät Oulussa maaliskuussa
    • Muita yhteistyötahoja: Syli, Elokolo, Pro-tukipiste, Noppa-hanke, Luonnosta hyvinvointia -hanke, Muumimaailma

    Yhdistyksen strategian valmistelu

    Keskusteltiin yhdistyksen strategian valmistelusta.

    Muut asiat 

    Keskusteltiin toimiston vanhojen papereiden ja muiden tavaroiden läpikäynnistä.

    Seuraava kokous 

    Päätettiin pitää seuraava hallituksen kokous sunnuntaina 5.10.2025 klo 17 Aistin toimistolla / hybridinä.