Hallituksen kokous su 12.4.2026 klo 17 Aisti ry:n toimistolla / hybridinä
Jäsen- ja tietosuoja-asiat
Hyväksyttiin kuusi uutta jäsentä, palautettiin kaksi vuonna 2025 erotettua jäseniksi heidän pyynnöstään ja todettiin, ettei yhtäkään jäsentä ollut eronnut.
Sihteeri esitteli hallitukselle nykyiset, vanhentuneet tietosuojaselosteet. Päätettiin, että sihteeri päivittää tietosuojaselosteet yhdessä asianosaisten kanssa, minkä jälkeen hallitus hyväksyy ne.
Talous
Keskusteltiin yhdistyksen taloustilanteesta. Todettiin, että kevään uinnit ja lauantaikerhot on laskutettu.
Avustukset ja raportointi
Todettiin, että Autismiliitolta on saatu jäsenyhdistysavustusta 4 403,33 €. Haettu summa oli 6 000 €, joten on laadittava uudestaan budjetti saadun avustussumman mukaan.
Todettiin, että Varhan vuoden 2025 avustuksen raportointi tulee tehdä toukokuussa.
Keskusteltiin Joulupuu ry:n avustushausta lasten harrastustoimintaan. Avustuksen hakijana olisi Lounatuulet Yhteisötalo ry. Päätettiin lähteä mukaan ja, mikäli avustus saadaan, järjestää kesän aikana kolme kertaa jotakin tekemistä ja toimintaa lapsille.
Päätettiin käyttää Joulupuu ry:n lahjoittamat lahjakortit yleishyödyllisesti ryhmien hankintoihin, esim. peleihin toimistolle.
Hankinnat
Todettiin, että aistihuoneeseen on hankittu aistikeinu, jonka voi halutessaan siirtää myös toimiston puolelle.
Vertais- ja harrastetoiminta
Todettiin, että Aistin päiväryhmään on löydetty uusi ohjaaja ja ryhmä jatkuu.
Hyväksyttiin uutena ryhmänä suljettu roolipeliryhmä, jossa on samat ohjaajat kuin peliryhmässä.
Verkkokauppa
Todettiin, että uusien rättien tilaus on edelleen kesken ja sihteeri selvittää tarjouksen tiedot.
Koulutukset
Todettiin, ettei uusia koulutustilauksia ole tullut, mutta koulutuksia on markkinoitu.
Tiedotus ja markkinointi
Keskusteltiin Aistin toiminnan palautekyselyn tuloksista.
Keskusteltiin WAAD-viikon somekampanjasta.
Keskusteltiin Aistin logon käyttäminen digitaalisissa tuotteissa ja painotuotteissa sekä logon hyväksyttävistä varioinneista. Hyväksyttiin sateenkaaren värinen logo kolmanneksi viralliseksi Aisti ry:n logoksi (mustan ja valkoisen rinnalle).
Päätettiin tilata lisää Aistin esitteitä ja selvittää samalla mahdollisuutta painaa kangaskasseja ja t-paitoja Aistin myyntituotteiksi.
Henkilöstö ja työharjoittelijat
Todettiin, että eräs yhteisöpedagogiopiskelija olisi kiinnostunut työharjoittelusta Aistilla syksyn 2026 aikana. Päätettiin ottaa hänet harjoitteluun, mikäli hän on vielä kiinnostunut.
Todettiin, että kesäleireille on löytynyt yksi kiinnostunut apuohjaaja.
Liitot ja muut yhteistyötahot
Keskusteltiin liittojen ja muiden yhteistyötahojen ajankohtaisista asioista:
Autismiliitto: Vuosikokous 16.5., järjestöpäivät Siuntiossa 5.–6.6.
Isät ja pojat puussa -hankkeen ohjausryhmä: Kevään ryhmä on alkanut maaliskuun lopulla, STEAN raportointi on käynnissä ja varsinainen ohjausryhmän kokous on tulossa loppuvuodesta.
Lounatuulet Yhteisötalo: Kevätkokous 5.5.
Vaikuttajaryhmät: Turun vammaisneuvoston ja alueellisten vammaisjärjestöjen yhteistapaaminen 13.4.
Laituri-päivystykset: Keskustellaan työntekijän kanssa, onko tämä toiminta tärkeää ja tarpeellista Aisti ry:lle. Kävijöitä on ollut varsin vähän.
Varha: Päätettiin tehdä kokemusasiantuntijasopimus Varhan kanssa.
Todettiin, että työntekijä on käynyt esittelemässä Aistin toimintaa Varhan sosiaalisen kuntoutuksen ryhmälle.
Menneet ja tulevat tapahtumat
Todettiin seuraavat menneet tapahtumat:
- 5.3. ja 9.4. Laituri-päivystykset Kompassisairaalassa
- 17.3. Autismi- ja ADHD-liittojen verkkokaffet
- 20.–21.3. Autismin talvipäivien etäkatsomo
- 22.3. Neurokirjon opiskelijoiden tukiverkoston tapaaminen Turun Yliopistolla
- 26.3. YTHS:n verkostotapaaminen / minimessut
- 26.3. VSLJ:n vertaistuen verkostotapaaminen
- 26.3. Vapi 25 vuotta
- 27.3. kokemusasiantuntijatapaaminen Varhan kanssa
- 31.3. tapaaminen Turun työllisyyspalveluiden kanssa
Todettiin seuraavat tulevat tapahtumat:
- 16.4. VSLJ:n jäsenjärjestöjen perhekeskusverkosto
- 17.4. Puolalanmäen lukion hyvinvointimessut
- 18.4. Suuri meriseikkailu Lounatuulet Yhteisötalolla, Aisti järjestää kahvilan yhdessä Aivoyhdistyksen kanssa
- 21.4. Loppu hyvinvointileikkauksille -mielenilmaus Helsingissä
- 24.5. Aistin kevätkokous ja kevätjuhla
- 13.6. Raisio Pride
- 18.6. Autistien oikeuksien päivä, Nuoret Aktivistit järjestävät tapahtuman (puheita, ekko-seinä, kutsuttuna aistituotteita myyviä yrityksiä, paikka on vielä auki)
- 22.–26.6. Aistin kesäleirit
- 26.6. Vapaaehtoisten virkistysilta
- 27.6. Aistin kesäpäivä
- 29.8. Turku Pride
Kesäleirit
Keskusteltiin kesäleirin ohjaajien rekrytoimisesta sekä ruokatilauksista. Todettiin, että toiselle leirille on tähän mennessä ilmoittautunut 5 osallistujaa ja toiselle 7.
Kevätkokous
Päätettiin pitää kevätkokous sunnuntaina 24.5. kello 14.00 Lounatuulet Yhteisötalon Jalava-salissa ja kevätjuhlat alkaen kello 15.00 Pihlaja-salissa.
Päätettiin kevätkokouksen puheenjohtajan kutsumisesta sekä toiminnantarkastajista.
Käytiin läpi yhdistyksen kevätkokouksessa käsiteltävät asiat:
1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto.
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
7. Muut kutsussa esitellyt asiat
Keskusteltiin kokousmateriaaleista (vuoden 2025 toimintakertomus ja tilinpäätös), kokouskutsujen lähettämisestä, ilmoittautumislomakkeesta ja mainonnasta.
Muut asiat
Keskusteltiin mahdollisesta paikallisyhdistysten liitosta. Päätettiin selvittää tarkemmin, mistä on kyse.
Seuraava kokous
Päätettiin pitää seuraava kokous sunnuntaina 3.5.2026 klo 17.00 toimistolla / etänä.